keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kisa-asiaa!

Tässä Anjumin kilpailuja tarkistellessani huomasin että muutamat kilpailut oli suoritettu etuajassa (liekö miten yleistä tuommoinen hoppuilu, vaikka eipä sillä ole mitään väliä), ja ilokseni näin että se oli sijoittunut molemmissa Radeloos'n kisoissa hyvin. 70 cm esteillä se oli päässyt jopa toiseksi, 2/22 on mielestäni sangen hieno saavutus. 80 cm esteillä oli käynyt pieniä fiboja joten sijoitus oli alempi, mutta yhä hurjan hyvä, 5/22.

Sen sijaan Frostbittenin KRJn alaisten koulukisojen HeB sekä HeA luokissa se oli jäänyt häntäpäähän. En sinänsä ihmettele, sillä eihän tuo ole kouluhevonen ollenkaan, mutta ajattelin testata sen kykyjä. Oli miten oli, näyttää siltä ettei sillä enää koiteta koulua kisata, sillä 21/30 tai 27/30 ei ole mikään kehuttava suoritus.

Ja sitten! Kultaunen Arabeissa kisataan lokakuussa kokonaiset kolme kisaa (VPAn listallakin näkyvillä), ja enemmänkin mikäli innostun niitä järjestämään. Vaahteralaakson kanssa olisi mukavaa järjestää kisoja, mutta talli on vasta puolitiessä valmis joten en tiedä miten Annikalta aikaa liikenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti